Tavoitteena silmän ja sielun lepo

Muutama vuosi sitten ukkokulta alkoi olla jo melkoisen kyllästynyt siihen, että vaimo harrasteli talvet sukututkimusta ja heti lumien sulettua alkoi kaivamaan uutta kukkapenkkiä tai keksi jotain muuta puutarha-aiheista aktiviteettiä. Minkäs sille voi kun kevään auringon ensimmäisten lämpösäteiden mukana toisilla alkaa hormonaalinen pyörremyrsky ja minulla kauhea puutarhakutina sormenpäissä. Pihamme on vanha ja vanhassa pihassa tuntui olevan kaikki vinksallaan, siis minun mielestäni. Ensi alkuun keskellä pihaa tököttävä vuosikymmeniä vanha koivu oli kertakaikkisen upea ja ihana. Kymmenen viinimarjapuskaa takasi jokasyksyisen mehunkeitto-operaation ja myös rehevällä kasvullaan suhteellisen hyvän näköesteen naapureihin. 

Sitten päätin, että kolmihaarainen koivu saa lähteä. Pihanurmikko nimittäin kuivui kovin janoisen koivuvanhuksen jäljiltä. Päätös oli vaikea ja tunnelma koivuklapeja tehdessä melkoisen haikea, olihan koivu tarjonnut myös varjostavaa suojaa paahteisina kesäpäivinä sekä minulle että pihalintusillemme. Haikeus haihtui melkoisen nopeasti kun pääsimme kannon ja juurien poisto-operaation pariin. Meillähän kun ei ole moottorikäyttöisiä apuvälineitä saati mitään kantokoukkuja. Ihan paljain käsin lapion, kirveen ja kangin kanssa useamman päivän tuuskasimme juuria ylös. Välillä iski epäusko ja olin aivan varma, että kiinalaiset pitivät juurien päistä kiinni siellä maan uumenissa, kun niitä yritimme ylös kiskoa. Noh, ehkei sentään kuitenkaan. Yhtään kiinalaista ei ainakaan juurien mukana ylös noussut.

Kun väsyneenä ja multaisina mutta onnellisina saimme juuret ilman ylimääräisiä maapallon vastapuolen kavereita ylös, oli aika miettiä millä ihmeellä karmean kaivannon täyttäisimme. Isäntä halusi nurmikkoa, minä kukkapenkkiä ja arvatkaapa kuka voitti. Siispä kukkapenkin suunnitteluun....Monttu oli niin suuri, että sen täyttäminen Kekkilän puutarhamullalla olisi maksanut pienimuotoisen omaisuuden, siispä päätin jättää montun paikoilleen ja täyttää sen kivillä ja vedellä.

Työnjohtajamme Nero

Tälläinen siitä siis tuli. Kivet hankittiin ihan ostamalla paitsi isot kivet siirrettiin tontin nurkasta, johon ne olivat jääneet aikaisemman grillikotaprojektin jäljiltä. Ulkokehälle sitten perustettiin kukkapenkit ja "lokeroihin istutettiin" päivänliljaa, kuunliljaa, särkynyttä pikkusydäntä, kurjenpolvea ja viiruhelpiä, jonka leviämiskyvystä ei kukaan minua varoittanut. 

Tässä vaiheessa kaikki vaikutti lupaavalta. Kun seuraava kesä koitti, kaikki kasvit olivat edelleen hengissä ja kasvoivat vauhdikkaasti mutta altaan puhtaanapito osoittautui lintuja ja oravia ruokkiville hieman haasteelliseksi. Lisäksi altaan vesisuihku tempautui niin hyvin tuulen mukaan, että kasvit saivat kyllä kastetta mutta allas ehtyi melko nopeasti ja vettä sai olla lisäämässä joka päivä, joinain päivinä jopa useamman kerran. Eli siis joko tuuli tyhjensi altaan vedestä tai se oli yltäpäältä linnun pas....ssa. Yhden kesän jaksoin sinnitellä, seuraavana kukkapenkkiviritelmäni joutui remonttiin.

Nostin vesialtaan kivet ylös, purin muovikatteen, täytin kaivannon nyt sillä Kekkilän mullalla, istutin keskustaan lisää kasveja ja hankin suihkulähdepatsaan....

Remonttikesänä vielä ilman suinkulähdepatsasta

Seuraavana kesänä