Kevään 2012 uusi kukkapenkki

Keväällä 2012, kuten monena muunakin keväänä, hormonaalisen pyörremyskyn kera auringon sama sormenpäitä syyhyttävä pakote sai minut siirtämään katseeni vanhojen herukkapensaiden kasaumaan. Pensaat olivat kertakaikkisen kauniita katsella kesällä niiden vehreyden ja vihreyden vuoksi mutta marjoja niistä ei liiemmin ole saanut enää vuosiin. Silmät sirrillään, puoli-innostunutta hyminää ääntäen pyörin ympäri marjapensas pöheikköä ja huomasin syrjäsilmällä kuinka ukkokultani otti varovaisia askelia takavasempaan häviten hetken päästä kokonaan.
"Mikä piru tuota naista keväisin vaivaa???!" oli varmaankin hänen päällimmäiset mietteensä juuri tuolla hetkellä. Olen usein kuullut sanottavan, että otsasuonet pullottavat....voin kuvitellä, että juuri tuolla hetkellä mieheni otsassa tapahtui juuri niin.
Niinhän siinä sitten tietenkin kävi, ukko pääsi (lue joutui) ah, niin rakastamaansa puuhaan lapion varteen kaivamaan muutamaa (5) vanhaa herukkapensasta ylös. Oli siinä yksi karviaispensaskin mutta kuka sitä laskee, kiroilun määrästä tiesin kuitenkin miehenkin löytäneen kyseisen pensaan kaikkine ihanine piikkeineen muiden puskien joukosta. Pensaat saivat siis väistyä jonkin uuden tieltä. Mieheni tietenkin tahtoi nurmikon, pah, sitä nyt riittää ajettavaksi muutenkin. Siispä.....KUKKAPENKKI.....Jälleen kuului tupinaa "ihan kuin noita kukkapenkkejä ei olisi jo ennestään".
Menihän tuohon puuhaan jonkin aikaa. Pensaiden juuret olivat syvällä ja hiki virtasi......

Tällainen siitä sitten tuli:

Kaksi omenapuuta, joiden merkkiä en nyt muista. Kurjenpolvea neljää eri lajiketta. Purppurapikkusydäntä, syysleimua kahta sorttia sekä tummaa että valeanpunaista lijaa. Saarroipa siihen hurahtaa muutakin mutta nyt ei tule mieleen.

Viime talvi, siis talvi 2013-14 oli melkoisen haasteellinen monellekin perennalle. Vähäluminen ja leuto talvi, jääpolte jne. Tällä hetkellä kukkapenkkini näyttää jokseenkin aneemiselta mutta vielä en luovuta, en. Katsotaan syksyyn ja mietitään temput sitten. Voipi olla, että jonkun kasvin joudun uusimaan ja sitten laitankin lisää noita ihania kuunliljoja, joita minulla on kaikkinensa jo yli 40 mutta eri penkeissä.

Toinen omenapuista ei tehnyt kuin yhden kukan, toinen sentään useamman kymmenen, toivotaan edes muutama omppu syksyksi. Purppurapikkusydän kärsi talvesta eniten ja kaipaa tekohengitystä.