Voehan Lyyli

Luonto päätti näyttää voimansa jälleen kerran ja muistuttaa ihmisiä ylivoimastaan. Lauantaina 23.5. nimensä mukaisesti Lyylin päivänä, melkoinen myräkkä tuulineen ja sateineen kiusasi ilmeisestikin koko Suomea. Kauppojen katot olivat ilmeisen huonoilla nauloilla kiinni, puut liian heikkoja pysyäkseen pystyssä ja ainakin lasten tramboliinejä taisi useampikin lentää taivaan tuuliin Oulun seudulla Lyylin kyydissä. Itse onneksi säästyin Lyylin kiusanteolta ja pihamme puutkin kestivät koettelemuksen hienosti ja ryhdikkäästi pystyssä seisten. Sunnuntaiaamuna pihamaa oli kuitenkin perin surkean näköinen kaikkine sinne puista irronneine lehtineen. Pihlaja- reppanat olivat ehtineet kasvattaa jo melkein täysikasvuiset lehdet ja niihinkös Lyyli suivaantui. Saas nähdä kuinka kaljuina pihlajamme kesän joutuvat seisomaan. Suurempi surku oli kohta kukkimaisillaan oleva tuomi, joka joutui luovuttamaan melkoisen osan vielä nupullaan olevista kukkasistaan. 

Myrskyn jälkeen aina kuitenkin tyyntyy ja elämä palaa uomiinsa. Siinäpä myrskyn tuhoja ihmetellessä sattui silmääni jälleen uusi lintututtavuus, jonka merkkiä ja mallia en vielä tiedä, komea väritys pikkuisella kuitenkin oli.

Jotain iloa tässäkin koleassa keväässä täytyy olla

Ostinpa pari kappaletta hortensioita ja laitoin ne viime kesänä duunaamiini sementtiastioihin.

Ja toinen ilon aihe on serkultani lahjaksi saama pensasruusu, jonka istutin multiin 22.5.2015

Nyt se reppana näyttää vielä tältä mutta.....

teksti lainattu suomalainen taimi.fi- sivuilta.

Morsionruusu – Rosa’Juhannusmorsian’ (pimpinellifoliaros)

Rovaniemellä saakka menestyvä ’Juhannusmorsian’ kuuluu Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen vertailuissa hyviksi todettuihin FinE-kasveihin. Kapeahko ja pysty pensas haaroo hyvin ja kasvattaa paljon juurivesoja.

Korkeus: 150–200 cm.
Lehdistö: Himmeänvihreät pienet lehdet ovat syksyllä kellanruskeat tai violettisävyiset
Kukinta: Kesäkuun loppupuolella alkava kukinta kestää noin kaksi viikkoa. Nuppuisena hennon punavioletti, avoimena punertava ja 5–6,5 cm leveä kukka haalistuu valkoiseksi kukinnan loppua kohden. Puolikerrannainen teriö tuoksuu kohtalaisen voimakkaasti.
Kiulukat: Purppuran- tai ruskeanpunaisia, kiiltäviä, sentin kokoisia, naurismaisia kiulukoita kypsyy runsaasti.
Kasvupaikka: Aurinko, kuiva–tuore, keskiravinteinen ja läpäisevä. Ruusut kukkivat runsaimmin auringossa, mutta puolivarjossa kukinta kestää kauemmin. Ne sietävät hyvin auringon paahdetta ja kuivuutta.
Vyöhykkeet: I–VII.
Taimiväli: 90 cm.

Tätä kauneutta odotellessa :)

Kevään lupauksia

Päätin muuten siivota muutaman vuoden vanhan kukkapenkkini kivireunuksen, koska ensinnäkin väleistä puski ruohoa, toisekseen reunus oli painahtanut hieman maahan ja kolmanneksi se vihoviimeinen viiruhelpi ei lakkaa muuten leviämistään muiden kukkien alueelle tai kivien väliin.

Samalla päätin hieman lisätä suurempia kiviä, jotta saisin lisää näyttävyyttä reunukseen. Kaukaa katsottuna ei reunus näytä kovinkaan pahalta mutta kesän tullen viiruhelpi tuntee jokapaikkaa. Siispä purin kivireunukset, rajasin viiruhelpin molemmat kasvupaikat muovisella reunusnauhalla, revin ylimääräiset juuristot jopa suodatinkankaan alta, lisäsin suojakangasta kaksinkertaisena ja ladoin kivet takaisin.

Siinä sitten korjatun penkin lopputulos. En omista kanttausrautaa mutta ajattelin hankkia sellaisen. Sillä tuo nurmikon reunus voisi olla helpompi pitää siistinä. Lisäsin vielä uutta multaa pintaa, josko nyt kesä voisi tulla. Kovin on vielä hiljaista tässäkin penkissä. Vain kurjenpolvi sinnittelee, viiruhelpi aloittelee leviämistää (paitsi, että nyt se on edes hieman vaikeampaa), päivänliljassa on jo reilut alut mutta kuunlijoissa vain ihan pikkiriikkiset tapit.

Samallapa kuvailin muualtakin kevään tapahtumia:

Tämä ihana pikkukirppu on mehikasvi, joka kelpuuttaa kasvupaikakseen minkä tahansa vaatimattoman kivenkolon, levinnyt luonnosta

Tämä herttainen kukka kuuluu kukintaansa aloittelevalle vuorenkilvelle

Tämän pensaan ovat linnut päättäneet istuttaa pihallemme. Ensin meinasin sen kiskoa ylös, myrkyllinenhän tuo on, mutta sitten päätin, että antaapa lintujenkin kasvattaa puutarhaansa.

Siellä kurkkii lehtien alla pikkukevätsydämen ensimmäinen kukkavana. Kovin ujosti kukka ensimmäisiä kukkiaan esittelee mutta eiköhän ajan kanssa niitä nostella jo näkyviinkin.

Tämä kohta koko kivikkopenkin peittävä häijyliini on ikivihreä tuoksukurjenpolvi. Tuoksu ei ole kovinkaan voimakas muutoin kuin lehtiä hämmentämällä.

Ai niin, päätinpä muuten ostaa uuden alppiruusun se raaskan tilalle, katsotaan kuinka tämän käy. Jos käy huonosti en enää ikinä, en ikinä osta alppiruusua pihaani. Tämän Cunningham's White- lajikkeen väitetään kasvavan noin 150-200 senttiseksi ja kestävän aina vyöhykkeelle 5. Saapa nähdä.

Tämä joka paikkaan tunkeva sankari on rönsyansikka, jota olen isoina turppaina vienyt vattupuskien juurelle. Siellähän nuo kasvavat rehevämpänä kuin penkissä. Tosin tämä kivien välissä kulkeva harhailija on karkulainen itse penkistä.

Tässä kasvaa Lidlistä ostetut kuunlijat odottaen virallista sijoituspaikkaansa. Vielä en sitä ole keksinyt mutta katsotaan kunhan saan kunnolla selvää noista penkeistä, että mitä sieltä oikein nousee ja mitä ei.

Ja tämä Herra tai Rouvako lie on se mainostamani pioni Green Halo. Tilasin juurakon siis netistä ja laitoin multaan väliaikaiseen astiaan kasvihuoneeseen reilu viikko sitten. Silloin ei juurakossa ollut oikein mitään elämää mutta nyt maanpinnalle tunkee jo 8 reipasta alkua. Hyvä Green Halo!!

Ja uutta kukkapankkiä pukkaa.....taas

Lupasin jo itselleni viime kesänä, että yhtään uutta kukkapenkkiä enää pihaan enää kaiva. Onkos joku viisas joskus sanonut: "älä koskaan sano ei koskaan". Juupa, juu. Ennen inhosin liljoja. Itseäni analysoituani olen tullut siihen johtopäätökseen, että se ehkä johtui siitä, että olen nuoruudessani nähnyt vain ruskoliljoja. Kuten äitini, en minäkään ole oikein rakastunut noihin perinneperennoihin, en ainakaan niihin keltaisiin kulleroihin tai oransseihin ruskoliljoihin. Keltaisen päivänliljankin olen kukkapenkkiini hyväksynyt vain siksi, että se asusti siinä vanhassa, jo muokatussa kukkapenkissä, enkä hennonut kaivaa sitä ylös.

Viime vuosina olen pikku hiljaa lämmennyt tavallisillekin liljoille, päivänliljoja olen jo aikaisemmin istuttanut lisää muuna kuin keltaisena versiona. Toiseksi uusimpaan kukkapenkkiini uskalsin jo syysleimujen sekaan istuttaa kahta eriväristä liljaa; sitä lähes mustanpunaista ja aniliininpunaista. Lajikkeita en enää muista mutta tuo tumman punainen voisi olla Monte Negro ja siinä tumman aniliininpunaisessa on huumaavan ihana tuoksu.

Tänä keväänä Viherpeukaloiden kataloogia selatessani, kuten jo aikaisemmassa päivityksessä olen kertonut, annoin mielihaluilleni vallan ja tilata nasautin kerralla kunnon läjän liljan sipuleita. Ajattelinpa sitten tehdä oikein kunnon pilttuun liljankukille. Etupihalla törötti vuosia sitten kaadetun puun kanto, en tiedä liekö ollut kuusi tai jotain. Olen sen kannon ympärille männävuosina yrittänyt rakennella kivikukkapenkkiä, kaikki kasvit kuoli, sitten istutin vaaleanpunaista pensashanhikkia. Kumpikaan ei kasvanut kanervaa suuremmaksi. Onhan se totta, että etupihan puolella multakerron on tosi vaatimaton ja alla on pelkkää hiekkaa. Kovin siis köyhä pohja vaikka kai noiden kivikkoperennojen pitäisi siinä viihtyä. Nyt siis päätin kaivaa koko hiivatin kannon ylös ja pistää montun kasvamaan liljaa. Käsittääkseni lilja ei vihaa hiekkaa ja olihan siinä seassa hieman multaakin ja laitoinpa sitä hieman vielä lisääkin.

Siinä ne ovat; kaikki 75 liljan sipulia pusseissaan

Täytyy muuten kehua Viherpeukkujen liljan sipuleita. Kaikki olivat erittäin terhakkaasti jo aloittaneet kasvunsa, olivat kiinteitä ja hyväjuurisia. Turhaan postimyyntiliikkeitä moititaan, tämä ainakin on varma ja laadukas.

Siinä se urakka odottaa. Vanhasta kivikukkapenkistä jäljellä enää kaksi kiveä, muut on jo otettu uuteen käyttöön. Kun iskin lapion maahan ja aloin kaivamaan kasvillisuutta juurineen pois, löytyi vielä pari aneemista patjarikkoa. Saivat lähdöt, en niitä pelastanut muualle. Saivat jo mahdollisuutensa ja kun eivät sitä käyttäneet, niin pitäkööt vahinkonaan. Tietysti nyt, kun revin ne pois ja vein muun ylijäämä pintamullan sun muun kanssa tontin takareunalla olevaan rytöläjään, ne alkavat kasvaa, kuten kaikki muutkin sinne vuosien mittaa kuskaamani ylijäämät. 

Suunnitelmani oli tehdä maantasalla oleva kukkapenkki, koska penkin paikka on sellaisessa paikassa, jonne kolataan talvella lumet. Kohopenkki olisi siis haittana, päätin kokeilla penkin reunustuksessa Kekkilän metallista reunusnauhaa, jota yksi paketti tuossa multasäkkiä vasten nojaamassa. Noh, eihän se yksi paketti mihinkään riittänyt, piti hakea toinen. Penkistäni oli tarkoitus tulla pyöreä, kai se olisi muunkin muotoinen voinut olla mutta tällä kertaa näin. Piirsin valmiiksi paperille sipulien istutuskartan, jottei kävisi vanhan aikaisesti ja lopputulos olisi silkkaa sekasotkua.

Siinäpä se monttu kasvaa ja kasto on jo tuossa vaiheessa paremilla lahoamismailla. Vaikka ilma olikin tyypillisen keväinen eli lämmintä oli noin 8 astetta, ajoittainen auringonpaiste ja vastaantaisteleva kanto saivat hien pintaan ja vaatteet vähenemään. Jokaisella itseään kunnioittavalla puutarhurilla on tietenkin myös työnjohtaja, sitä edustaa tälläkin kertaa uskollinen apulaiseni Nero. Kanki, kanto ja Nero olivat ajoittain melkoisen haasteellinen yhtälö. Työnjohtajani oli nimittäin sitä mieltä, että mamma ei omin avuin tästä(kään) urakasta tule selviämään ja päätti tunkea ahkerat pikku käpälänsä samaan kaivantoon. Ja kieltämättä apu tuli tarpeeseen ja kanto lopulta siis suostui luopumaan.

Tuosta reunanauhasta vielä: etukäteen kuvittelin metallisen reunanauhan olevan haasteellinen asentaa ympyräpenkkiin mutta sain jälleen kerran yllättyä positiivisesti. Nauha taipui tosi nätisti juuri sellaiseen kaareen kuin halusin ja mukana tulleilla liittimillä se myös pysyy siististi kasassa. Reunusnauhan tarkoitushan on erottaa kukkapenkki ja ympäröivä nurmikko toisistaa niin, että ruohonleikkurilla pytyy ajamaan reunusnauhan päältä eikä sitä ikävistä ikävintä kitkemistä tarvitse tehdä.

Hyvä tästä vielä tulee, tuumaa Nero

Siinä se sitten on valmiina eli kaikki 75 liljan sipulia on peitossa. Penkin reunat näyttävät epäsiisteiltä, koska reunusnauhan kaivamisen jäljiltä jäi nauhan ja ulkopuolisen nurmikon väliin parin sentin railo, jonka sitten peitin mullalla. Eiköhän tuo tuosta vielä tasaannu. Nyt siis jännityksellä odotellaan kuinka pian saadaan ensimmäiset liljat nousemaan pintaan. Ja tietenkin suurin toive olisi, että jokunen niistä ehtisi vielä kukkiakin tälle kesälle.