Pientä askartelua ja lintusille vettä

Kyllästyin sitten lopullisesti kukkapenkkini keskiössä monta lesää liplattaneeseen suihkulähteeseen ja päätin nakata sen kuikkaan. Sitten hoksasin, että lintuset, joiden sotkuja olin kyllästynyt suihkulähteestäni viikottain siivoamaan, jäävät ilman vettä. Eihän sellainen sovi lainkaan, pitäähän linnuilla olla paikka polskia ja juoda.

Noh, suihkulähteestä halusin kuitenkin eroon ja päätin ostaa sellaisen pienen sievän ja valmiin lintujen juoma-altaan. Mutta, mutta, arvatkaapa löytyikö sellaista??!!! Löytyi joo mutta sellaisia muovirihveitä, joita muut saavat kyllä puutarhoihinsa ihan rauhassa laitella, minun kukkapenkkiäni rumentamaan sellaiset eivät sovi. Löytyi pari messinkistäkin, joo mutta sellaisia leipälautasen kokosia, eihän se näy mihinkään minun kuunlinjojeni ym. puskieni keskeltä.

Sainkin sitten ahaa- elämyksen ja päätin tehdä itse. Ensin suunnittelin vajavani sellaisen raparperilehden mallisen mutta eihän sekään näkyisi mihinkään. Suuruudenhulluus nosti päätänsä ja huuteli olkapäältäni, että teeppäs sellainen kunnon valuallas. Ideasta toteutukseen! Hain pari säkkiä kuivabetonia ja päätin käyttää poistuvan suihkulähteen vesiallasta muottina, siihenhän lintuset olivat jo tottuneet. Keskelle piti keksiä kuoppamuotti mutta sellainenkin löytyi Säästökuopasta. Ostin sellaisen metallisen hedelmävadin ja laajensin sitä muoviämpäristä leikkaamillani suikaleilla. Koskapa altaasta oli tulossa melkoisen massiivinen, päätin "raudoittaa" sitä metalliverkolla. Metalliverkoista siis ristikkoa muottiin ja ei muuta kuin betoni päälle. Sitten siihen keskelle kuopan muotti ja kivi painoksi. Seuraavan päivänä purin muotit ja laitoin astian kuivamaan sellaisenaan. Muutaman kerran kastelin valuani kuivamisen aikana halkeilun estämiseksi.

Muutaman päivän kuivatuksen jälkeen tasoitus tasoitteella, koskapa oli saanut päähäni päällystää altaan lattialaatoista paloitelluilla mosaiikeilla. Tasoite tarvittiin, jotta kaikki pienetkin epätasaisuudet saatiin poistettua. Ja tasoituksen jälkeen taas kuivateltiin. Kaiken kaikkiaan valusta päällystykseen kuivatusaika oli noin viikko.

Tuossa tilanne tasoituksen jälkeen ennen pinnoitusta.

Kun sitten saapastelin rautakauppaan kyselemään sopivaa tapaa kiinnittää laattamosaiikkini altaaseen, minulle kerrottiin, että ihan perinteisin liimaus/saumauskeinoilla hommasta ei tule lasta eikä.....Tavallinen saumauslaasti nimittäin ei jaksa pitää seisovaa vettä ja vesi imeytyy saumojen läpi koko valuun ja syksyn tullen jäätyy ja halkeaa. Voihan vattupuska!!! Onneksi ammattilaisilla on aina vastaus ongelmaan, tosin hienoisia hymykareita suupielissä olin näkevinäni, kun kyselin ratkaisua pulmaani. Eli milläs sitten saumaillaan, kun se perinteinen ei toimi??!! SikaFlex on aina ratkaisu kaikkiin ongelmiin, sen olen huomannut jo aikaisemmin. SikaFlexin saumaliimaa siis. Sillä mosaiikin kiinni ja saumaus seuraavana päivänä. Helppoa kuin heinönteko, meilkein. Kyllähän tuon mosaiikin latomiseen meni useampi päivä. Sitten kupin saumaus. Perskuta rallaa, muuten ihan ok mutta saumaliima tarttuu laattoihin kuin silikoni tai oikeastaan tarttuu vieläkin lujempaan mutta päätin kohdata laattojen putsausongelman sitten aikanaan. Onneksi sentään ulkopuolen uskalsin saumata perinteisellä saumalaastilla. Ahkeruus viimein palkittiin ja sain nostaa (= saimme nostaa, koska painoa yli 50 kiloa) uuden uutukaisen lintujen vesialtaan eilen illalla omalle paikalleen kukkapenkkini keskiöön. Nyt voin kaikessa rauhassa keskittyä juuri alkaneeseeen kesälomaani kera lintusten !!!

Kesä antaa odottaa itseään mutta kukkaset onneksi ovat päättäneet jo yrittää

Kesän eteneminen on kyllä totaalisesti tyssähtänyt tähän viileään ilmanalaan, tai no kyllä tänään taas oli siedettävän lämmintä. Kukkasetkin tuntuvat odottavan jotain eivätkä kasva tai kuki kunnolla. Noh, joitain ihanuuksia sain kuitenkin tallennettua kameran linssin kautta.

Rakastan kurjenpolvia, tässä kukkii muistaakseni joku jalokurjenpolvilajike

Tuoksukurjenpolvi

Loistokurjenpolvi??

Perennat, joita rakastan myös ovat kuunliljat. Vaikka ne keväällä hidastelevatkin kasvunsa aloittamisessa, korvaavat ne aiheuttamansa hammastenkiristelyn myöhemmin kesällä. Ainakaan minulla nämä kasvit eivät vielä koskaa ole tuottaneet pettymystä. Vaikka niiden kukinta onkin melkoisen vaatimaton, on niiden lehdistö kaikessa värien kirjaudessaan ja runsaudessaan kerrassaan ihana.

Kuunliljojen kauneutta tänään:

Ja särkyneiden sydänten loistoa: 

Uutta kukkapenkkiä pukkaa taas

Menneinä kesinä olen keskittänyt kaiken luovuuteni ja energiani takapihan somistamiseen. Tottahan toki niin, koska suurin osa vapaa-ajasta kesäisin tulee vietettyä siellä ja kaikki olohuoneeneemme ikkunat avautuvat siihen näkymään:

Tänä keväänä kuitenkin sain tarpeekseni etupihamme surkeasta näkymästä ja päätin isännän voivotteluista huolimatta hieman ehostaa sitäkin puolta. Nämä  takapihan kivikukkapenkit ovat minulle rakkaita mutta etupihalle halusin jo ihan ohikulkijoiden kiusaksi jotain tollisteltavaa ja ihmeteltävää. Aikani netissä surffailtuani päädyin jälleen kerran naamakirjan Puutarha ja Piha - ryhmään, jossa muuten, by the way, on erittäin asiantuntevia, avuliaita ja mahtavia tyyppejä sekä erittäin kauniita pihoja. Siellä törmäsin ideaan, johon oli sitten aivan pakko tarttua. Kuva oli jostain englantilaisesta puutarhasta, jossa kohopenkin reunus oli tehty metalliverkkoon laitetuista kivistä. Tätä puutarhuria ei haasteet haittaa silloin kuin multasormea syyhyttää, niinpä ensin tarkka suunnitelma ja sitten rautakauppaan.

 

Tältä etupiha näytti ennen urakkaa. Kitukasvuinen Kempeleen ruusupensas oli alunperin menossa roskiin mutta sitten säälin sitä reppanaa. Eihän se pehkon vika ole jos hoito puuttuu ja paikkakin on aneeminen.

Ruusu sai siis uuden kodin juuri tuhoamaltani vanhalta mansikkamaalta. Mansikkamaa sai häipyä siksi, että se olisi pitänyt laittaa kokonaan uusiksi ja melko suuritöinenkin oli jatkuvine kitkemisineen. Toki helpompihoitoisenkin olisi voinut tehdä. Anyway, käyn hakemassa mansikkani äidin pellosta! Sinne siirtyi siis tämä pehko mutta eipä jounut ruusupuskien taivaaseen.

Ruusupensaan alkuja oli enemmän kuin tuo yksi ja ne olivat juhannusruusun alkuja. Juuret olivat melkoisen mahtavat. Lisäksi Pihlaja-angervo oli vallannut nurmen. Juurien kaivamiseen menikin sitten useampi päivä. Sattumalta juuri tuohon aikaan jokin ihmeellinen keväinen lämpöaalto oli vallannut koko Suomen ja hiki virtasi solkenaan. Vaikka kuvassa penkki näyttää suhteellisen pieneltä, on sillä kokoa melkoisesti. Se on lähes viisi metriä leveä ja kolmisen metriä toiseen suuntaan leveimmältä kohti. Penkkiä en uskaltanut rakentaa seinään kiinni, jotta kivijalka ei vaurioidu kosteuden ym. vuoksi. Siispä jouduin tekemään seinän viereenkin reunuksen. Hieman laiskotti ja tein takareunuksen lekasoraharkoista. Verkkoaidan tuet tehtiin yhteenliitetyistä kestopuutolpista, jotka upotin maahan noin 10 senttiä. Sitten verkot molemmin puolin tolppia ja nekin upotin noin 10 senttiä. Tolppien väliin jäävälle maakaistaleelle kolminkertainen suojakangas. Jotta multa ei pääse valumaan verkon sisään ladottavien kivien väleihin, laitoin sisäpuolelle eli kukkapenkin puolelle suojaksi reunusnauhaa ylhäältä alas saakka ja upotinpa senkin vielä maahan muutaman sentin verran. Sitten ei muuta kuin penkki täyteen multaa.

Sepäs olikin sitten melkoinen urakka. Piheys iski tässä operaation vaiheessa. Ostomultaa olisi pitänyt kärrätä joko kuorma-autolla tai kymmeniä säkkejä. Olin jo ostanut parisen kymmentä säkkiä multaa mutta näytti heti alkuunsa ettei se tule riittämään sinne päinkään. Lisäksi haaveilemani pionit kaipaavat hiekkaisempaa multaa kuin mitä ostomulta tuppaapi olemaan. Niinpä pyysin isäntää ottamaan hieman hiekkaisempaa multaa perunamaastamme. Olihan perunansiemenet vielä tuossa vaiheessa kevättä kasvamassa ituja varastossa. Perunamaalta kuskattiinkin melkoisen monta kottikärryllistä. Koskapa fiksuna puutarhurina olin tehnyt vimpan päälle olevan suunnitelman penkistä kasveineen kaikkineen, oli helppo laittaa tuo hiekkaisampi pionimulta juuri oikeaan kohtaan.

Kun sitten vihdoin ja viimein penkkini oli täynnä multaa, oli aika siirtyä kivien metsästysoperaatioon. Noh, saisihan noita ostamallakin hienoja pyöreitä tasalaatuisia kiviä mutta onhan nuita myös luonto pullollaan. Päätimme hakea kivet itse soramontulta, jolla tiesimme olevan oikein hienoja kiviä. Sitä operaatiota kesti sitten pari iltaa mutta loppujen lopuksi sekin urakka saatiin tehtyä. Kun jälkeen päin laskeskelin kivimäärää, olin yllättynyt, että saimme mahtumaan aitaan vain noin kuution verran kiviä. 

Kun aitakin valmistui, oli edessä se palkitsevin ja hauskin operaatio eli kasvien hankkiminen ja istuttaminen. Tai oikeammin kasvit olivat kyllä joutuneet odottamaan uutta kotiaan jo tovin. Enhän minä into piukeana millään malttanut jättää kasvien ostamista penkin valmistumiseen, vaan ostin ne valmiiksi jo viikkoa aikaisemmin. Ajatella, nehän voivat vaikka loppua ennen kuin penkkini valmistuu......

Siinä se sitten on valmiina....tai ainakin melkein.... kivimuurin etureunasta puuttuu tässä vaiheessa vielä koristekivireunus, jonka tarkoituksena on mahdollistaa ruohonleikkaus mahdollisimman läheltä muuria ja vähentää käsin kitkemistä. Ah, se laiskuus, se laiskuus.....tai kyllä se tässä tilanteessa on jo viisautta. Lisäksi tuolta takareunasta puuttuu vielä osa kivistä. Penkkini sisältää viisi kaitaröyhytatarta (joo, tiedän, että se haiseen kissan pissalle mutta mitä sitten), 5 Maxima Festiva- pionia (sellainen valkoinen, jossa punaisia raitoja), 6 Bowl of Beauty- pionia (sellainen....ihana!). Sitten siinä on kolme tuiviota (ja joo tiedän se leviää aivan mahdottomasti ajan myötä mutta tilanne katsotaan sitten aikanaan), kuusi kuunlinjaa, joita rakastan ja 5 suikeroalpia. Lisäksi kylvin tuohon reunaan krassia, jotta ainakin tänä kesänä edes joku kukkisi penkissä.

Kevään 2012 uusi kukkapenkki

Keväällä 2012, kuten monena muunakin keväänä, hormonaalisen pyörremyskyn kera auringon sama sormenpäitä syyhyttävä pakote sai minut siirtämään katseeni vanhojen herukkapensaiden kasaumaan. Pensaat olivat kertakaikkisen kauniita katsella kesällä niiden vehreyden ja vihreyden vuoksi mutta marjoja niistä ei liiemmin ole saanut enää vuosiin. Silmät sirrillään, puoli-innostunutta hyminää ääntäen pyörin ympäri marjapensas pöheikköä ja huomasin syrjäsilmällä kuinka ukkokultani otti varovaisia askelia takavasempaan häviten hetken päästä kokonaan.
"Mikä piru tuota naista keväisin vaivaa???!" oli varmaankin hänen päällimmäiset mietteensä juuri tuolla hetkellä. Olen usein kuullut sanottavan, että otsasuonet pullottavat....voin kuvitellä, että juuri tuolla hetkellä mieheni otsassa tapahtui juuri niin.
Niinhän siinä sitten tietenkin kävi, ukko pääsi (lue joutui) ah, niin rakastamaansa puuhaan lapion varteen kaivamaan muutamaa (5) vanhaa herukkapensasta ylös. Oli siinä yksi karviaispensaskin mutta kuka sitä laskee, kiroilun määrästä tiesin kuitenkin miehenkin löytäneen kyseisen pensaan kaikkine ihanine piikkeineen muiden puskien joukosta. Pensaat saivat siis väistyä jonkin uuden tieltä. Mieheni tietenkin tahtoi nurmikon, pah, sitä nyt riittää ajettavaksi muutenkin. Siispä.....KUKKAPENKKI.....Jälleen kuului tupinaa "ihan kuin noita kukkapenkkejä ei olisi jo ennestään".
Menihän tuohon puuhaan jonkin aikaa. Pensaiden juuret olivat syvällä ja hiki virtasi......

Tällainen siitä sitten tuli:

Kaksi omenapuuta, joiden merkkiä en nyt muista. Kurjenpolvea neljää eri lajiketta. Purppurapikkusydäntä, syysleimua kahta sorttia sekä tummaa että valeanpunaista lijaa. Saarroipa siihen hurahtaa muutakin mutta nyt ei tule mieleen.