No voi elämän kevät!

....sanoisi äitini. Vaikkakin tässä tapauksessa äitini on osasyyllinen. Eilen nimittäin lähti taas uusi tilaus kukkasista menemään. Nyt oikeasti pitää laittaa estot kaikille verkkosivuille, joissa myydään kukkia ja hävittää huushollista kaikki paperiset puutarhakuvastot tilauskaavakkeineen.

Onneksi suurin osa tilatuista kukkasista tulee äidille mutta tilasinpa nyt itselleni sen kauan haaveilemani "Green Halo" pionin. Viime kesänä hamuilin kyseistä keräilyharvinaisuudeksikin väitettyä erikoista vihreäkukkaista kasvia eräältä puutarhalta mukaani mutta hinta oli melkoisen hurja: lähes 100 euroa. Nyt onnistuin saamaan huomattavasti edullisemmin sikäli mikäli saan lainkaan, koska juuri nyt samaisen verkkokaupan sivusto ilmoittaa tuotteen olevan loppuunmyyty.

Lisäksi tilasin kokeeksi kerrotun ahkeraliisan ja poutapilven yhteispakkauksia parvekeruukkuja varten. Ainakin kuvassa tuo kerrottu ahkeraliisa on nätti kuin karamelli, eikä tuo poutapilvikään näytä yhtään hassummalta sen seurassa. Nyt sitten taas odotellaan paketteja postista :)

Viime kesän muistoja vielä kerran

Mikähän se pienen ihmisen päässä niin heittää näin keväällä, että jokainen pienikin auringonsäde saa peukalonhangan niin vimmattuun kutinaan. Saisi minun puolestani sadella ihan rauhassa vaikka sammakoita sinne toukokuulle saakka, jolloin oletettavasti pääsee näilläkin kairoilla pihahommien kimppuun. Meinaa ihan kevyesti sapettaa, kun katselee tuolla naamakirjan puutarhapalstalla etelän immeisten kuvia ja kommentteja puutarhatöiden etenemisestä. Meikällä on vieläkin kinoksissa lunta ja isäntä pahkurainen on vielä kolaillut talven aikaan suurimmat kinokset kukkapenkkien päälle :( Murrrr....

No, kyllä se kesä sieltä tulee ja pääasia, että ne sammakkosateet loppuvat ennen sitä. Sitä päivää odotellessa viihdytän itseäni vielä hetken edellisten kesien muistoilla ja kuvilla. Onpahan kirkkaana mielessä mitä mistäkin penkistä pitäisi jossain vaiheessa odotella nousevaksi. 

Takimmaisena alppiruusu, joka näytti viime syksynä melkoisen kehnolta. Otanpa heti keväällä kasvin tehokäsittelyyn. Tosin jo nyt näyttää olevan oikein terhakkaat uudet kasvustot aluillaan mutta ehkäpä korjausleikkaus olisi ajankohtainen. Alppiruusun edessä taitaa olla Myskimalvaa ja Ansikkaa, joista jälkimmäinen on varsinainen rikkaruoho mutta penkissä pysyessään tosi vehreän ja hauskan näköinen maanpeittoperenna. On muuten aika herkkä kuivahtamaan mutta jos lehdet alkavat lerpottaa, kunnon kastelu saa sen virkistymään heti. Isojen kivien tällä puolella on Tuoksukurjenpolvea ja valkoista Karpaattien kelloa. Etualalla vielä kovin pieninä Kuunliljaa ja taustalla muistini mukaan Sormivaleangervo. 

 

Äskeisen penkin vieressä on toinen samanmoinen :) Kuunliljaa lisää, samoin Rönsyansikkaa. Mukana muutama Tuivio. Nuo Tuiviot ovat jostain kumman syystä Nero- koirulille mieluisia pissapuita vaikka olenkin koettanut selittää, että mamman kukkapenkkeihin ei sitten pissailla, eikä varsinkaan Tuivioitten päälle, jotka palavat pissan voimasta herkästi. Niinpä sitten tuo takimmainen ja suurin kaikista kuolahti syksyllä. Istutin siihen jo syksyllä yhden jätti Sinikuunliljan, katsotaan lähteekö kasvamaan vai kuolahtaako pissaan sekin reppana.

Seuraavaksi taidankin alkaa pohtimaan mimmoisia kesäkukkasia purtiloihin ja purnukoihin istutellaan tulevana kesänä vai tarvitaanko mitään, kun laitoin suurimman osan viime kesäisistä kellariin säilöön. Nostin muuten runkoruusut ja ruusut vasta eilen olohuoneeseen kellarista. Mukana siis melkoinen joukko muita kukkaisia ja kymmeniä muratteja, jotka muuten nauttivat kellarin viileydestä talven aikana. Yksi murateista on jo ainakin kuusi vuotta vanha ja viettänyt kaikki talvensa kellarissa. Yksi murateista, jonka jo meinasin syksyllä nakata menemään oli innostunut kasvamaan oikein hurjasti ja lehdet kiilsivät oikein komeasti kellarinkin jäljiltä. Taidanpa huomenna nappailla muutaman kuvan kellariasukeista, jotka pääsivät nauttimaan kevätsäästä, vaikkakin vain olohuoneen lämmössä toistaiseksi.

Kukkaa pukkaa

Tämä aamu alkoi aamukahvilla ja hipelöinnillä. Hipelöinti tällä kertaa kohdistui perennakirjaan ja uusimpaan Viherpeukaloiden lehteen, jonka isäntä yritti jo katalookin saapumispäivänä piilottaa mainospostin sekaan paperinkeräyspinoon. Ei onnistunut vaikka joskus soisin, että joku saisi näin keväällä moiset kuvastot piilotellakin. Joka kesä lupaan pyhästi itselleni ja miehelleni, että se oli nyt sitten viimeinen kukkapenkki pihaamme ja joka kevät yhtä tasaisen varmasti löydän jostain sopivan aukon uudelle kukkapenkille tai ainakin pikku-pikku pensaalle.

Aamukahvia hörppiessäni olin aivan varma, että tällä kertaa selviän ilman jälkiseurauksia ja jatkoin hypistelyä. Kaivoin lisähypisteltäväksi edellisiltä kesiltä säilöön jääneiden siemenpussien lajitelman. Ajattelin samalla pohdiskella löytyisikö jostain sopivaa jämämaata siemenille. Viime kesänä sain jo hävitettyä melko monta pussillista mutta jäljellekin oli melko ruhtinaallinen valikoima. Sain lopulta kahvini juotua, kirjat ja kuvastot takaisin kiinni ja suunnistin töihin tyytyväisenä itseeni, koska en ollut sortunut täyttelemään tilauskaavakkeita tai piirtelemään värikynilläni uutta pihasuunnitelmaa. Monen monta tuntia meni töissäkin ilman ajatustakaan keväisiin puutarhatöihin. Muutaman excelin ja sähköpostin jälkeen ajatukset kuitenkin ihan vaivihkaa ajatuivat ensin ulkona näkyvään harmaaseen kevätpäivään, siitä eteenpäin jo vihreänä loistavaa puolukkavarvikkoon kunnes lopulta huomaisin miettiväni kuinka pian pääsisin upottamaan kynteni kukkapenkkieni multaan. Siitä olikin sitten melkoisen lyhyt matka Viherpeukaloiden verkkokauppaan..... No, olihan työpäivä jo kahvitauossa. voisin siis aivan hyvin hörppäillä kaffeni työpöydän ääressä verkkokaupassa surffaillen. Mitä pahaa siinä on jos ihan vähän vilkaisee ja ihan vaan sivusilmällä, nopeasti, ihan nopeasti vaan. Eihän kahvikupin juomiseen kauaa aikaa kulu, sitten takaisin työhommiin.

Joopa joo, ei mene kahvin juontiin kauaa aikaa mutta nopeaa on verkkoshoppailukin. Lopulta sain itseni kiinni, kun olin jo hyväksymässä tilausta. Ostoskori pullotti täynnään, niin mitä??? Liljan sipuleita! Myönnettäköön, että olin jo kahtena keväänä taistellut itseni kanssa tilatako aivan ihania puuliljoja vai ei. Kaksi kertaa olen itseni voittanut mutta triplavoittoa ei tullut. Ostoskorissani oli kahta eri sorttista puuliljaa: Montego Bay:ta ja Altaria. Eikä siinä kaikki, mukaan oli tarttunut ruusulilja Belonicaa ja Oriental-lilja Love Story:a. Eikä siinäkään vielä kaikki: riittävän isosta tilauksesta sain valita tilaajalahjoja kaksin kappalein, eikä ole vaikea arvata, että valintani olivat yksi ylimääräinen pussi Belonicaa ja Oriental- lilja Graciaa. Laskeskelin sipuleita olevan yhteensä peräti 67 kpl!!!!! Ihan pieneen länttiin ei tuota määrää sipuleita survota, oi voi!

Vasemmalla ylhäällä Montego Bay, keskellä ja oikealla ylhäällä Altari. Vasemmalla alhaalla ruusulilja Belonica, oikealla Love story ja vaaleanpunainen keskellä on lahjalilja Gracia. 

Sillä sipuli! Nyt odotellaan pakettia postista ja aletaan sitten kaivamaan niille monttua. Toivon todella, että nuo puuliljat ovat luonnossa, ja jopa näin pohjoisessa, esitteiden kuvien mukaisia. Jossain mainittiin, että yksi puuliljan varsi voi tehdä jopa 30 kukkaa yhtäaikaa ja siltikin varsin on niin tukeva, että pysyy pystyssä ilman tukea vaikka voikin kasvaa jopa 150 senttiseksi. Saas nähdä kuinka muijan käy mutta isännälle en uskalla ostoksistani puhua vielä mitään. Ehkä onnistun tekemään operaatio "liljapenkin" salassa.......

Kevättä rinnoissa - lumi ei vaan sula!!!

Vielä pitää odottaa.....mutta se mitä pelkäsin viime syksynä, kun uusin kukkapenkkini alkoi kuolettaa kasvejaan, ei ehkä toteudukkaan. Luulin tosiaan, että koko viime kesäinen uurastukseni meni mönkään ja kaikki uudet pionini sun muut päättivät kuolettaa itsensä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kaverit keräsivätkin vain voimaa noustakseen entistä ehompina uuteen kesään. Lumi on tuskin sulanut kasvien päältä, kun mullasta nousee jo terhakkaita alkuja........jippii.....ehkä sittenkin onnistuin luomaan jotain uutta ja kaunista!

Kovin on surkean näköistä vielä. Puolet tästäkin kukkapenkistä vielä lumen alla mutta jotain valonpilkkuja sieltä sinnittelee.....

Pionin pikkuruiset alut pilkistävät lehtien seasta, kyseessä Bowl of Beauty.....katsotaan kuinka kaunista saadaan vielä kesän mittaan nähdä....

Täältäkin melkein lumen seasta nousee jo ensimmäinen Festiva Maxima- pioni.

Täällä kaitaröyhytatar puskee pinnalle.

Muualtapa ei sitten liiemmin ole kerrottavaa. Pari kukkapenkkiä olisi jo jotensakin siivottavissa mutta osa on vielä puolimetrisen kinoksen alla. Voihan surkeutta ja odottamisen vaikeutta.

Puutarhan asukkeja

Jokainen itseään kunnioittava puutarha tarvitsee kasvien lisäksi myös muuta elämää. Meidän lähiötalossa vilskettä riittää. Vaikka asumme tosiaankin omakotitalolähiössä, rauhallisessa sellaisessa kylläkin, on pihallaltamme vuosien saatossa bongailtu vaikka minkä sortin elävää ja puhutaan nyt tällä kertaa vain eläimistä. Hirvikin juoksi pihamme poikki vuosia sitten. Se oli aikaa ennen koiruutamme, jonka vuoksi sittemmin aitasimme tontin. Rusakko on taas asustellut nurkkijuurissa koko talven ja kelpaahan tuon olla, kun ruokimme heinällä välttääksemme omenapuuvahingot. Oravayhteisömme on niin monilukuinen, että pihallamme hämmentää vähintäänkin yksi pankkimainos koko ajan, yleensä heitä on useampi kerralla. Isännän polttopuuksi varaama kuormalava taitaa pikkuhiljaa siirtyä pesärakennustarvikkeina kokonaan muualle, sen verta ahkerasti kaverit ovat sen kimpussa viime päivinä viihtyneet.

Tipusista puhumattakaan. Koko talven olemme saaneet ihailla ruokintapaikoilla kaikenkirjavista sirkuttajista. Lajikkeita en enemmän ala arvailemaan, en ole ornitologi, vai mitä ne sen alan tyypit ovatkaan mutta punatulkkuja, talitinttejä ja olisiko vaikka jokin varpuslahko, kun isoissa ryhmissä liikkuvat. On ollut tilhejä, taviokuurnia ja pari tikkaa. Nyt sitten viikko sitten joka kesäinen ihanuus alkoi; pulupariskunta palasi talvilomaltaan kotiin, voi sitä sonnan määrää taas. Parina päivänä on lintujoukkoa rikastuttanut myös fasaaninaaras, joka ilmeisimmin yrittää lihottaa itseään talven jäljiltä sulhasille kelpaavampaan muotoon. 

Talvi alkaa kuitenkin olla jo niin hyvin takana päin ja kevät sen verran pitkällä, että nyt odottelemme kunniavieraiden saapumista. Jo monen monta kesää pihaamme rikastuttaneet ja hoitaneet piikikkäät asukkimme heräilevät kohta talviuniltaan ja sekös minua jännittää. Isäni rakensi toissa kesänä siiliystävillemme pari mökkiä pihan perille laitettaviksi talviasunnoiksi. Edellisenä talvena toisessa mökissä oli jo asukki mutta täksi talveksi taisimme saada asukin jo toiseenkin mökkiin. En ole uskaltanut vielä käydä kurkkimassa mökkeihin etten vain herättäisi kavereita liian aikaisin mutta ellei liikettä ala pian näkymään, menen kyllä vierailulle tarkistamaan, että kaikki on kunnossa. 

Hienot mäkit heillä kuitenkin on, omat sisäänkäynnit eteisineen ja kaikki.

Ja tässä kuvia ystävistämme: 

Tällaista hervotonta menoa meidän pihalla harrastettiin viime keväänä. 

Vain sekunti tuon edellisen otoksen jälkeen kaveri lähti kiitämään hurjaa vauhtia, luulen, että jotain pisti arkaan paikkaa. Pari kierrosta viilentelyä ja voihkinaa, sitten sama peli jatkui ja sitä muuten kesti melkoisen monta tuntia.

Parhaimmillaan näitä lupukoita on ollut pihallamme 9 kpl yhtä aikaa. Koiramme on muuten näiden otuksien kaveri. 

Toivotaan, että ystävämme olisivat selvinneet talvesta ja, että saataisiin uusia pikku siilejä :)

Muistoja viime kesältä - kesältä 2014

Viherpeukalon kämmentä kutittaa niin maan vietävästi. Ihan hirmuinen polte kaivamaan, myllertämään, tonkimaan ja rapsuttamaan...... Koska kevät oikein tulee!!! Etelässä immeiset kehuskelevat kuinka juoksevat taimitarhoilla jo tiet savella mutta meikäläinen tuijottelee ikkunasta kovin hitaasti väheneviä kinoksia. Pah, sanon minä.

Ikävää ja kämmenen kutinaa lievittääkseni kaivelen kuvia viime kesän kukkasista.

Ruusuja:

Liljoja:

Ja pari kesäkukkasta:

Mamman pihalla

Uutta kesää ja uusia juttuja odotellessa ajattelin muistella menneitä kesiä ja tehtyjä koiruuksia. Synnyinkotini on Kainuussa keskellä erämaata. No ei nyt ihan niinkään, maalla kuitenkin. Maaseudulla ei välttämättä ole panostettu koristepuutahan laittamiseen, kun siinä hyötypuutarhassa on ollut askaretta ihan riittämiin. Toki kotini pihalla, vaikka maalaistalo onkin, on aina ollut jotain koristeeksi tarkoitettuakin. Löytyy liljapenkkiä, ruusupensaita, pari kukkapenkkiä, puonipenkki ja useita koristepuita. Äitini on rakkaudella vaalinut enemmänkin noita äitienpäiväksi saamiaan ruusuja, ilman runkoa ja rungollisia. Joka syksy hän on selkä vääränä kiikuttanut kasvattinsa kellarin viileyteen odottamaan seuraavaa kevättä ja joka kesä äitini ruusut ovat jaksaneet kukkia.
Muutamana vuonna, aina uutta ruusua hänelle kantaessani, on äitini antanut ymmärtää, että ruusuja on jo riittämiin. Niinpä kaksi vuotta sitten päätinkin vaihtaa lajiketta ja hankin hänelle hortensian. Rakastuin tuohon ihanaan kukkaan keväisellä ensi vierailullani kantapuutarhaani Kukkivaan Kunnaaseen, lienee viralliselta nimeltään terassihortensia mutta ostin sen silloin amppeliversiona. Syksyn tullen äitini hajotti amppelin, siis tarkoituksella, ja otti talteen kaikki taimet, jotka oli aikoinaan tökitty sivurei'istä kasvamaan. Hän oli kylläkin aivan varma, että kasvi oli lopullisesti menetettyä kalua mutta reippaana päätti kokeilla talvetusta. Vuosi sitten keväällä hän sitten istutti paloittelemansa juurakot isoon ruukkun ja kuinkas ollakaan, tuloksena koko kesän aika pitkälle syksyyn kukkinut komistus.

Palaan kuitenkin niihin alussa mainitsemiini "koiruuksiin". Maalla ei siis isommin ole kukkapenkkejä laiteltu. Äitini pysyi jo muutama vuosi sitten, että iso pihamaa on perin tylsän ja aukean näköinen. Ja olihan se totta. Iso piha, joka kasvoi kyllä kauniisti ruohoa ja kukki kesät kauniisti ensin keltaisena ja sitten valkoisena. Kummastakaan kukinnasta äitini ei muuten pidä lainkaan; voikukka on saanut hänet inhoamaan kaikkia keltaisia kukkia ja valkoapilan kukinta nurmella on sellaista myrkkyä mielenterveydelle, että ruohonleikkuri sätkättää melko useana kesäpäivänä ja yleensä nurmi leikkautuu niin lyhyeksi, että isäni marmattaa mustalle mullalle käännetystä nurmikosta. 

Autio ja tylsä pihamaa saivat minut sitten toimimaan sovittelevana välikätenä äitini hinkumalle kukkapenkille. Ovelasti lipsautin suunnitelmani uuden kukkapenkin perustamisesta pihaan isälleni, joka ei niin kauheasti perusta kukkapenkin kukista mutta niistä valkoisista apiloista tykkää kovastikin. Isälläni lienee ollut hetkellinen heikkohetki tai muuten vaan antennit huonossa asennossa mutta lupa kukkapenkille heltisi ihan ilman lisäanomuksia tai rakennuspiirrustuksia. Liekö reppana tajunnut vastatessaan "joo" mitä tulisi tapahtumaan. Isäni on luonteeltaan hyvin harkitseva ja tarkkaan etukäteissuunnitteluun toimensa perustava. Äitini on yleensä jo tehnyt puheena olevan asian heti lauseen ensimmäisen sanan kuultuaan. Onneksi isää ei huolittu kukkapenkkihommiin mutta toisaalta olisi sitä hieman kauemmin voinut pohtiakin, äitini oli nimittäin jo lapion varressa.....

Itseasiassa hieman vääristelin totuutta. Asia oli kyllä äitini kanssa suunniteltu jo talven aikaan niin hyvälle mallille, että minulla oli oikein värikynillä piirrelty suunnitelma kukkapenkistä ja taimetkin siihen ostettuna, kun lupa-anomus talon isännälle viimein tohdittiin esittää. Minä kun olen perinyt molempien vanhempieni parhaat puolet elikkäs: "hyvin suunniteltu on puoleksi tehty mutta toteutus voidaan aloittaa jo suunnittelun alkuvaiheessa". Oliko riittävän Matti-Nykäsmainen elämänfilosofia? Taiteellista lahjakuutta minulle ei ole siunaantunut, siksi piirrokset ovat melkoisia ilmestyksiä mutta kyllähän tuon perusteella jo yhden kukkapenkin rakentelee.

Ruskeat pienet pökylät siis mallaavat kiviä ja iso ruskea kasa keskellä sitten isompaa kivilohkaretta, jollaista äitini penkkiinsä haaveili. Suunnitelma oli siis valmiina, ei muuta kuin lapio hommiin ja kaivamaan nurmikkoon melkoisen isoa reikää. Ihan pieni ei tuo rakennelma voinut olla, kun pihakin on melkoisen suuri. Olimme päässee kaivauksissamme jo pikälle, kun isäni ilmestyi portaille ihmettelemään moista puuhaa ja hieman kauhisteli, että ihan keskelle pihaako se monttu piti kaivaa. Itseppähän oli luvan antanut, myöhäistä katua, oli yksimielinen kommentti kaivajilta. Saatiinpa työnjohtaja sitten traktoreineen ja kauhoineen avuksi hankkimaan tuota isoa lohkaretta penkkiin. Toinen operaatio oli sitten noiden mahdollisimman pyöreiden ja kauniiden kivien metsästäminen reunukseen mutta sekin saatiin porukalla tehtyä melkoisen jouhevasti ja yksimielisesti. 

Ja lopputulos oli mielestäni onnistunut!

Tai eihän tuo nyt kovinkaan kummoiselta juuri valmistuneena näytä mutta eihän kukkapenkki koskaan perennoista tehtynä ole parhaimmillaan valmistuessaan, ei ainakaan silloin kun tavallinen tallaaja tekee sen taimista eikä valmiista kasveista kuten television puutarhaohjelmissa. Taustalla muuten jo kymmeniä vuosia vanha syreeni ja ihana vielä kasvuaan aloitteleva lumipalloheisipuu.

Pari kesää juurruttuaan penkki kasveineen näyttää jo melkoisen runsaalta:

Kasveina siis viiruhelpiä (vihoviimeinen karkulainen), sinikuunliljaa, syysleimua, jalokurjenpolvea, takana isotöyhtöangervo ja pari tuijaa. Valkoista särkynyttä sydäntä ja pari aivan hurmaavaa pionia. Jostain se äitini aina löytää vielä täyttymättömän kolon noille ruukkuruusuilleenkin. 

Ja kesäisen isopisaraisen vesisateen aikaan:

Hieman olen kateellinen näistä äitini puutarhan kukkasista:

Ja lopuksi yhden kesän verran äitini puutarhaa sulostutti hänen ystävältään saama puutarhaneito, joka siirtyi sittemmin suojelemaan edesmenneen rakkaan veljeni viimeistä leposijaa.