Voehan Lyyli

Luonto päätti näyttää voimansa jälleen kerran ja muistuttaa ihmisiä ylivoimastaan. Lauantaina 23.5. nimensä mukaisesti Lyylin päivänä, melkoinen myräkkä tuulineen ja sateineen kiusasi ilmeisestikin koko Suomea. Kauppojen katot olivat ilmeisen huonoilla nauloilla kiinni, puut liian heikkoja pysyäkseen pystyssä ja ainakin lasten tramboliinejä taisi useampikin lentää taivaan tuuliin Oulun seudulla Lyylin kyydissä. Itse onneksi säästyin Lyylin kiusanteolta ja pihamme puutkin kestivät koettelemuksen hienosti ja ryhdikkäästi pystyssä seisten. Sunnuntaiaamuna pihamaa oli kuitenkin perin surkean näköinen kaikkine sinne puista irronneine lehtineen. Pihlaja- reppanat olivat ehtineet kasvattaa jo melkein täysikasvuiset lehdet ja niihinkös Lyyli suivaantui. Saas nähdä kuinka kaljuina pihlajamme kesän joutuvat seisomaan. Suurempi surku oli kohta kukkimaisillaan oleva tuomi, joka joutui luovuttamaan melkoisen osan vielä nupullaan olevista kukkasistaan. 

Myrskyn jälkeen aina kuitenkin tyyntyy ja elämä palaa uomiinsa. Siinäpä myrskyn tuhoja ihmetellessä sattui silmääni jälleen uusi lintututtavuus, jonka merkkiä ja mallia en vielä tiedä, komea väritys pikkuisella kuitenkin oli.

Jotain iloa tässäkin koleassa keväässä täytyy olla

Ostinpa pari kappaletta hortensioita ja laitoin ne viime kesänä duunaamiini sementtiastioihin.

Ja toinen ilon aihe on serkultani lahjaksi saama pensasruusu, jonka istutin multiin 22.5.2015

Nyt se reppana näyttää vielä tältä mutta.....

teksti lainattu suomalainen taimi.fi- sivuilta.

Morsionruusu – Rosa’Juhannusmorsian’ (pimpinellifoliaros)

Rovaniemellä saakka menestyvä ’Juhannusmorsian’ kuuluu Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen vertailuissa hyviksi todettuihin FinE-kasveihin. Kapeahko ja pysty pensas haaroo hyvin ja kasvattaa paljon juurivesoja.

Korkeus: 150–200 cm.
Lehdistö: Himmeänvihreät pienet lehdet ovat syksyllä kellanruskeat tai violettisävyiset
Kukinta: Kesäkuun loppupuolella alkava kukinta kestää noin kaksi viikkoa. Nuppuisena hennon punavioletti, avoimena punertava ja 5–6,5 cm leveä kukka haalistuu valkoiseksi kukinnan loppua kohden. Puolikerrannainen teriö tuoksuu kohtalaisen voimakkaasti.
Kiulukat: Purppuran- tai ruskeanpunaisia, kiiltäviä, sentin kokoisia, naurismaisia kiulukoita kypsyy runsaasti.
Kasvupaikka: Aurinko, kuiva–tuore, keskiravinteinen ja läpäisevä. Ruusut kukkivat runsaimmin auringossa, mutta puolivarjossa kukinta kestää kauemmin. Ne sietävät hyvin auringon paahdetta ja kuivuutta.
Vyöhykkeet: I–VII.
Taimiväli: 90 cm.

Tätä kauneutta odotellessa :)

Kevään lupauksia

Päätin muuten siivota muutaman vuoden vanhan kukkapenkkini kivireunuksen, koska ensinnäkin väleistä puski ruohoa, toisekseen reunus oli painahtanut hieman maahan ja kolmanneksi se vihoviimeinen viiruhelpi ei lakkaa muuten leviämistään muiden kukkien alueelle tai kivien väliin.

Samalla päätin hieman lisätä suurempia kiviä, jotta saisin lisää näyttävyyttä reunukseen. Kaukaa katsottuna ei reunus näytä kovinkaan pahalta mutta kesän tullen viiruhelpi tuntee jokapaikkaa. Siispä purin kivireunukset, rajasin viiruhelpin molemmat kasvupaikat muovisella reunusnauhalla, revin ylimääräiset juuristot jopa suodatinkankaan alta, lisäsin suojakangasta kaksinkertaisena ja ladoin kivet takaisin.

Siinä sitten korjatun penkin lopputulos. En omista kanttausrautaa mutta ajattelin hankkia sellaisen. Sillä tuo nurmikon reunus voisi olla helpompi pitää siistinä. Lisäsin vielä uutta multaa pintaa, josko nyt kesä voisi tulla. Kovin on vielä hiljaista tässäkin penkissä. Vain kurjenpolvi sinnittelee, viiruhelpi aloittelee leviämistää (paitsi, että nyt se on edes hieman vaikeampaa), päivänliljassa on jo reilut alut mutta kuunlijoissa vain ihan pikkiriikkiset tapit.

Samallapa kuvailin muualtakin kevään tapahtumia:

Tämä ihana pikkukirppu on mehikasvi, joka kelpuuttaa kasvupaikakseen minkä tahansa vaatimattoman kivenkolon, levinnyt luonnosta

Tämä herttainen kukka kuuluu kukintaansa aloittelevalle vuorenkilvelle

Tämän pensaan ovat linnut päättäneet istuttaa pihallemme. Ensin meinasin sen kiskoa ylös, myrkyllinenhän tuo on, mutta sitten päätin, että antaapa lintujenkin kasvattaa puutarhaansa.

Siellä kurkkii lehtien alla pikkukevätsydämen ensimmäinen kukkavana. Kovin ujosti kukka ensimmäisiä kukkiaan esittelee mutta eiköhän ajan kanssa niitä nostella jo näkyviinkin.

Tämä kohta koko kivikkopenkin peittävä häijyliini on ikivihreä tuoksukurjenpolvi. Tuoksu ei ole kovinkaan voimakas muutoin kuin lehtiä hämmentämällä.

Ai niin, päätinpä muuten ostaa uuden alppiruusun se raaskan tilalle, katsotaan kuinka tämän käy. Jos käy huonosti en enää ikinä, en ikinä osta alppiruusua pihaani. Tämän Cunningham's White- lajikkeen väitetään kasvavan noin 150-200 senttiseksi ja kestävän aina vyöhykkeelle 5. Saapa nähdä.

Tämä joka paikkaan tunkeva sankari on rönsyansikka, jota olen isoina turppaina vienyt vattupuskien juurelle. Siellähän nuo kasvavat rehevämpänä kuin penkissä. Tosin tämä kivien välissä kulkeva harhailija on karkulainen itse penkistä.

Tässä kasvaa Lidlistä ostetut kuunlijat odottaen virallista sijoituspaikkaansa. Vielä en sitä ole keksinyt mutta katsotaan kunhan saan kunnolla selvää noista penkeistä, että mitä sieltä oikein nousee ja mitä ei.

Ja tämä Herra tai Rouvako lie on se mainostamani pioni Green Halo. Tilasin juurakon siis netistä ja laitoin multaan väliaikaiseen astiaan kasvihuoneeseen reilu viikko sitten. Silloin ei juurakossa ollut oikein mitään elämää mutta nyt maanpinnalle tunkee jo 8 reipasta alkua. Hyvä Green Halo!!

Ja uutta kukkapankkiä pukkaa.....taas

Lupasin jo itselleni viime kesänä, että yhtään uutta kukkapenkkiä enää pihaan enää kaiva. Onkos joku viisas joskus sanonut: "älä koskaan sano ei koskaan". Juupa, juu. Ennen inhosin liljoja. Itseäni analysoituani olen tullut siihen johtopäätökseen, että se ehkä johtui siitä, että olen nuoruudessani nähnyt vain ruskoliljoja. Kuten äitini, en minäkään ole oikein rakastunut noihin perinneperennoihin, en ainakaan niihin keltaisiin kulleroihin tai oransseihin ruskoliljoihin. Keltaisen päivänliljankin olen kukkapenkkiini hyväksynyt vain siksi, että se asusti siinä vanhassa, jo muokatussa kukkapenkissä, enkä hennonut kaivaa sitä ylös.

Viime vuosina olen pikku hiljaa lämmennyt tavallisillekin liljoille, päivänliljoja olen jo aikaisemmin istuttanut lisää muuna kuin keltaisena versiona. Toiseksi uusimpaan kukkapenkkiini uskalsin jo syysleimujen sekaan istuttaa kahta eriväristä liljaa; sitä lähes mustanpunaista ja aniliininpunaista. Lajikkeita en enää muista mutta tuo tumman punainen voisi olla Monte Negro ja siinä tumman aniliininpunaisessa on huumaavan ihana tuoksu.

Tänä keväänä Viherpeukaloiden kataloogia selatessani, kuten jo aikaisemmassa päivityksessä olen kertonut, annoin mielihaluilleni vallan ja tilata nasautin kerralla kunnon läjän liljan sipuleita. Ajattelinpa sitten tehdä oikein kunnon pilttuun liljankukille. Etupihalla törötti vuosia sitten kaadetun puun kanto, en tiedä liekö ollut kuusi tai jotain. Olen sen kannon ympärille männävuosina yrittänyt rakennella kivikukkapenkkiä, kaikki kasvit kuoli, sitten istutin vaaleanpunaista pensashanhikkia. Kumpikaan ei kasvanut kanervaa suuremmaksi. Onhan se totta, että etupihan puolella multakerron on tosi vaatimaton ja alla on pelkkää hiekkaa. Kovin siis köyhä pohja vaikka kai noiden kivikkoperennojen pitäisi siinä viihtyä. Nyt siis päätin kaivaa koko hiivatin kannon ylös ja pistää montun kasvamaan liljaa. Käsittääkseni lilja ei vihaa hiekkaa ja olihan siinä seassa hieman multaakin ja laitoinpa sitä hieman vielä lisääkin.

Siinä ne ovat; kaikki 75 liljan sipulia pusseissaan

Täytyy muuten kehua Viherpeukkujen liljan sipuleita. Kaikki olivat erittäin terhakkaasti jo aloittaneet kasvunsa, olivat kiinteitä ja hyväjuurisia. Turhaan postimyyntiliikkeitä moititaan, tämä ainakin on varma ja laadukas.

Siinä se urakka odottaa. Vanhasta kivikukkapenkistä jäljellä enää kaksi kiveä, muut on jo otettu uuteen käyttöön. Kun iskin lapion maahan ja aloin kaivamaan kasvillisuutta juurineen pois, löytyi vielä pari aneemista patjarikkoa. Saivat lähdöt, en niitä pelastanut muualle. Saivat jo mahdollisuutensa ja kun eivät sitä käyttäneet, niin pitäkööt vahinkonaan. Tietysti nyt, kun revin ne pois ja vein muun ylijäämä pintamullan sun muun kanssa tontin takareunalla olevaan rytöläjään, ne alkavat kasvaa, kuten kaikki muutkin sinne vuosien mittaa kuskaamani ylijäämät. 

Suunnitelmani oli tehdä maantasalla oleva kukkapenkki, koska penkin paikka on sellaisessa paikassa, jonne kolataan talvella lumet. Kohopenkki olisi siis haittana, päätin kokeilla penkin reunustuksessa Kekkilän metallista reunusnauhaa, jota yksi paketti tuossa multasäkkiä vasten nojaamassa. Noh, eihän se yksi paketti mihinkään riittänyt, piti hakea toinen. Penkistäni oli tarkoitus tulla pyöreä, kai se olisi muunkin muotoinen voinut olla mutta tällä kertaa näin. Piirsin valmiiksi paperille sipulien istutuskartan, jottei kävisi vanhan aikaisesti ja lopputulos olisi silkkaa sekasotkua.

Siinäpä se monttu kasvaa ja kasto on jo tuossa vaiheessa paremilla lahoamismailla. Vaikka ilma olikin tyypillisen keväinen eli lämmintä oli noin 8 astetta, ajoittainen auringonpaiste ja vastaantaisteleva kanto saivat hien pintaan ja vaatteet vähenemään. Jokaisella itseään kunnioittavalla puutarhurilla on tietenkin myös työnjohtaja, sitä edustaa tälläkin kertaa uskollinen apulaiseni Nero. Kanki, kanto ja Nero olivat ajoittain melkoisen haasteellinen yhtälö. Työnjohtajani oli nimittäin sitä mieltä, että mamma ei omin avuin tästä(kään) urakasta tule selviämään ja päätti tunkea ahkerat pikku käpälänsä samaan kaivantoon. Ja kieltämättä apu tuli tarpeeseen ja kanto lopulta siis suostui luopumaan.

Tuosta reunanauhasta vielä: etukäteen kuvittelin metallisen reunanauhan olevan haasteellinen asentaa ympyräpenkkiin mutta sain jälleen kerran yllättyä positiivisesti. Nauha taipui tosi nätisti juuri sellaiseen kaareen kuin halusin ja mukana tulleilla liittimillä se myös pysyy siististi kasassa. Reunusnauhan tarkoitushan on erottaa kukkapenkki ja ympäröivä nurmikko toisistaa niin, että ruohonleikkurilla pytyy ajamaan reunusnauhan päältä eikä sitä ikävistä ikävintä kitkemistä tarvitse tehdä.

Hyvä tästä vielä tulee, tuumaa Nero

Siinä se sitten on valmiina eli kaikki 75 liljan sipulia on peitossa. Penkin reunat näyttävät epäsiisteiltä, koska reunusnauhan kaivamisen jäljiltä jäi nauhan ja ulkopuolisen nurmikon väliin parin sentin railo, jonka sitten peitin mullalla. Eiköhän tuo tuosta vielä tasaannu. Nyt siis jännityksellä odotellaan kuinka pian saadaan ensimmäiset liljat nousemaan pintaan. Ja tietenkin suurin toive olisi, että jokunen niistä ehtisi vielä kukkiakin tälle kesälle. 

No voi elämän kevät!

....sanoisi äitini. Vaikkakin tässä tapauksessa äitini on osasyyllinen. Eilen nimittäin lähti taas uusi tilaus kukkasista menemään. Nyt oikeasti pitää laittaa estot kaikille verkkosivuille, joissa myydään kukkia ja hävittää huushollista kaikki paperiset puutarhakuvastot tilauskaavakkeineen.

Onneksi suurin osa tilatuista kukkasista tulee äidille mutta tilasinpa nyt itselleni sen kauan haaveilemani "Green Halo" pionin. Viime kesänä hamuilin kyseistä keräilyharvinaisuudeksikin väitettyä erikoista vihreäkukkaista kasvia eräältä puutarhalta mukaani mutta hinta oli melkoisen hurja: lähes 100 euroa. Nyt onnistuin saamaan huomattavasti edullisemmin sikäli mikäli saan lainkaan, koska juuri nyt samaisen verkkokaupan sivusto ilmoittaa tuotteen olevan loppuunmyyty.

Lisäksi tilasin kokeeksi kerrotun ahkeraliisan ja poutapilven yhteispakkauksia parvekeruukkuja varten. Ainakin kuvassa tuo kerrottu ahkeraliisa on nätti kuin karamelli, eikä tuo poutapilvikään näytä yhtään hassummalta sen seurassa. Nyt sitten taas odotellaan paketteja postista :)

Viime kesän muistoja vielä kerran

Mikähän se pienen ihmisen päässä niin heittää näin keväällä, että jokainen pienikin auringonsäde saa peukalonhangan niin vimmattuun kutinaan. Saisi minun puolestani sadella ihan rauhassa vaikka sammakoita sinne toukokuulle saakka, jolloin oletettavasti pääsee näilläkin kairoilla pihahommien kimppuun. Meinaa ihan kevyesti sapettaa, kun katselee tuolla naamakirjan puutarhapalstalla etelän immeisten kuvia ja kommentteja puutarhatöiden etenemisestä. Meikällä on vieläkin kinoksissa lunta ja isäntä pahkurainen on vielä kolaillut talven aikaan suurimmat kinokset kukkapenkkien päälle :( Murrrr....

No, kyllä se kesä sieltä tulee ja pääasia, että ne sammakkosateet loppuvat ennen sitä. Sitä päivää odotellessa viihdytän itseäni vielä hetken edellisten kesien muistoilla ja kuvilla. Onpahan kirkkaana mielessä mitä mistäkin penkistä pitäisi jossain vaiheessa odotella nousevaksi. 

Takimmaisena alppiruusu, joka näytti viime syksynä melkoisen kehnolta. Otanpa heti keväällä kasvin tehokäsittelyyn. Tosin jo nyt näyttää olevan oikein terhakkaat uudet kasvustot aluillaan mutta ehkäpä korjausleikkaus olisi ajankohtainen. Alppiruusun edessä taitaa olla Myskimalvaa ja Ansikkaa, joista jälkimmäinen on varsinainen rikkaruoho mutta penkissä pysyessään tosi vehreän ja hauskan näköinen maanpeittoperenna. On muuten aika herkkä kuivahtamaan mutta jos lehdet alkavat lerpottaa, kunnon kastelu saa sen virkistymään heti. Isojen kivien tällä puolella on Tuoksukurjenpolvea ja valkoista Karpaattien kelloa. Etualalla vielä kovin pieninä Kuunliljaa ja taustalla muistini mukaan Sormivaleangervo. 

 

Äskeisen penkin vieressä on toinen samanmoinen :) Kuunliljaa lisää, samoin Rönsyansikkaa. Mukana muutama Tuivio. Nuo Tuiviot ovat jostain kumman syystä Nero- koirulille mieluisia pissapuita vaikka olenkin koettanut selittää, että mamman kukkapenkkeihin ei sitten pissailla, eikä varsinkaan Tuivioitten päälle, jotka palavat pissan voimasta herkästi. Niinpä sitten tuo takimmainen ja suurin kaikista kuolahti syksyllä. Istutin siihen jo syksyllä yhden jätti Sinikuunliljan, katsotaan lähteekö kasvamaan vai kuolahtaako pissaan sekin reppana.

Seuraavaksi taidankin alkaa pohtimaan mimmoisia kesäkukkasia purtiloihin ja purnukoihin istutellaan tulevana kesänä vai tarvitaanko mitään, kun laitoin suurimman osan viime kesäisistä kellariin säilöön. Nostin muuten runkoruusut ja ruusut vasta eilen olohuoneeseen kellarista. Mukana siis melkoinen joukko muita kukkaisia ja kymmeniä muratteja, jotka muuten nauttivat kellarin viileydestä talven aikana. Yksi murateista on jo ainakin kuusi vuotta vanha ja viettänyt kaikki talvensa kellarissa. Yksi murateista, jonka jo meinasin syksyllä nakata menemään oli innostunut kasvamaan oikein hurjasti ja lehdet kiilsivät oikein komeasti kellarinkin jäljiltä. Taidanpa huomenna nappailla muutaman kuvan kellariasukeista, jotka pääsivät nauttimaan kevätsäästä, vaikkakin vain olohuoneen lämmössä toistaiseksi.

Kukkaa pukkaa

Tämä aamu alkoi aamukahvilla ja hipelöinnillä. Hipelöinti tällä kertaa kohdistui perennakirjaan ja uusimpaan Viherpeukaloiden lehteen, jonka isäntä yritti jo katalookin saapumispäivänä piilottaa mainospostin sekaan paperinkeräyspinoon. Ei onnistunut vaikka joskus soisin, että joku saisi näin keväällä moiset kuvastot piilotellakin. Joka kesä lupaan pyhästi itselleni ja miehelleni, että se oli nyt sitten viimeinen kukkapenkki pihaamme ja joka kevät yhtä tasaisen varmasti löydän jostain sopivan aukon uudelle kukkapenkille tai ainakin pikku-pikku pensaalle.

Aamukahvia hörppiessäni olin aivan varma, että tällä kertaa selviän ilman jälkiseurauksia ja jatkoin hypistelyä. Kaivoin lisähypisteltäväksi edellisiltä kesiltä säilöön jääneiden siemenpussien lajitelman. Ajattelin samalla pohdiskella löytyisikö jostain sopivaa jämämaata siemenille. Viime kesänä sain jo hävitettyä melko monta pussillista mutta jäljellekin oli melko ruhtinaallinen valikoima. Sain lopulta kahvini juotua, kirjat ja kuvastot takaisin kiinni ja suunnistin töihin tyytyväisenä itseeni, koska en ollut sortunut täyttelemään tilauskaavakkeita tai piirtelemään värikynilläni uutta pihasuunnitelmaa. Monen monta tuntia meni töissäkin ilman ajatustakaan keväisiin puutarhatöihin. Muutaman excelin ja sähköpostin jälkeen ajatukset kuitenkin ihan vaivihkaa ajatuivat ensin ulkona näkyvään harmaaseen kevätpäivään, siitä eteenpäin jo vihreänä loistavaa puolukkavarvikkoon kunnes lopulta huomaisin miettiväni kuinka pian pääsisin upottamaan kynteni kukkapenkkieni multaan. Siitä olikin sitten melkoisen lyhyt matka Viherpeukaloiden verkkokauppaan..... No, olihan työpäivä jo kahvitauossa. voisin siis aivan hyvin hörppäillä kaffeni työpöydän ääressä verkkokaupassa surffaillen. Mitä pahaa siinä on jos ihan vähän vilkaisee ja ihan vaan sivusilmällä, nopeasti, ihan nopeasti vaan. Eihän kahvikupin juomiseen kauaa aikaa kulu, sitten takaisin työhommiin.

Joopa joo, ei mene kahvin juontiin kauaa aikaa mutta nopeaa on verkkoshoppailukin. Lopulta sain itseni kiinni, kun olin jo hyväksymässä tilausta. Ostoskori pullotti täynnään, niin mitä??? Liljan sipuleita! Myönnettäköön, että olin jo kahtena keväänä taistellut itseni kanssa tilatako aivan ihania puuliljoja vai ei. Kaksi kertaa olen itseni voittanut mutta triplavoittoa ei tullut. Ostoskorissani oli kahta eri sorttista puuliljaa: Montego Bay:ta ja Altaria. Eikä siinä kaikki, mukaan oli tarttunut ruusulilja Belonicaa ja Oriental-lilja Love Story:a. Eikä siinäkään vielä kaikki: riittävän isosta tilauksesta sain valita tilaajalahjoja kaksin kappalein, eikä ole vaikea arvata, että valintani olivat yksi ylimääräinen pussi Belonicaa ja Oriental- lilja Graciaa. Laskeskelin sipuleita olevan yhteensä peräti 67 kpl!!!!! Ihan pieneen länttiin ei tuota määrää sipuleita survota, oi voi!

Vasemmalla ylhäällä Montego Bay, keskellä ja oikealla ylhäällä Altari. Vasemmalla alhaalla ruusulilja Belonica, oikealla Love story ja vaaleanpunainen keskellä on lahjalilja Gracia. 

Sillä sipuli! Nyt odotellaan pakettia postista ja aletaan sitten kaivamaan niille monttua. Toivon todella, että nuo puuliljat ovat luonnossa, ja jopa näin pohjoisessa, esitteiden kuvien mukaisia. Jossain mainittiin, että yksi puuliljan varsi voi tehdä jopa 30 kukkaa yhtäaikaa ja siltikin varsin on niin tukeva, että pysyy pystyssä ilman tukea vaikka voikin kasvaa jopa 150 senttiseksi. Saas nähdä kuinka muijan käy mutta isännälle en uskalla ostoksistani puhua vielä mitään. Ehkä onnistun tekemään operaatio "liljapenkin" salassa.......

Kevättä rinnoissa - lumi ei vaan sula!!!

Vielä pitää odottaa.....mutta se mitä pelkäsin viime syksynä, kun uusin kukkapenkkini alkoi kuolettaa kasvejaan, ei ehkä toteudukkaan. Luulin tosiaan, että koko viime kesäinen uurastukseni meni mönkään ja kaikki uudet pionini sun muut päättivät kuolettaa itsensä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kaverit keräsivätkin vain voimaa noustakseen entistä ehompina uuteen kesään. Lumi on tuskin sulanut kasvien päältä, kun mullasta nousee jo terhakkaita alkuja........jippii.....ehkä sittenkin onnistuin luomaan jotain uutta ja kaunista!

Kovin on surkean näköistä vielä. Puolet tästäkin kukkapenkistä vielä lumen alla mutta jotain valonpilkkuja sieltä sinnittelee.....

Pionin pikkuruiset alut pilkistävät lehtien seasta, kyseessä Bowl of Beauty.....katsotaan kuinka kaunista saadaan vielä kesän mittaan nähdä....

Täältäkin melkein lumen seasta nousee jo ensimmäinen Festiva Maxima- pioni.

Täällä kaitaröyhytatar puskee pinnalle.

Muualtapa ei sitten liiemmin ole kerrottavaa. Pari kukkapenkkiä olisi jo jotensakin siivottavissa mutta osa on vielä puolimetrisen kinoksen alla. Voihan surkeutta ja odottamisen vaikeutta.

Puutarhan asukkeja

Jokainen itseään kunnioittava puutarha tarvitsee kasvien lisäksi myös muuta elämää. Meidän lähiötalossa vilskettä riittää. Vaikka asumme tosiaankin omakotitalolähiössä, rauhallisessa sellaisessa kylläkin, on pihallaltamme vuosien saatossa bongailtu vaikka minkä sortin elävää ja puhutaan nyt tällä kertaa vain eläimistä. Hirvikin juoksi pihamme poikki vuosia sitten. Se oli aikaa ennen koiruutamme, jonka vuoksi sittemmin aitasimme tontin. Rusakko on taas asustellut nurkkijuurissa koko talven ja kelpaahan tuon olla, kun ruokimme heinällä välttääksemme omenapuuvahingot. Oravayhteisömme on niin monilukuinen, että pihallamme hämmentää vähintäänkin yksi pankkimainos koko ajan, yleensä heitä on useampi kerralla. Isännän polttopuuksi varaama kuormalava taitaa pikkuhiljaa siirtyä pesärakennustarvikkeina kokonaan muualle, sen verta ahkerasti kaverit ovat sen kimpussa viime päivinä viihtyneet.

Tipusista puhumattakaan. Koko talven olemme saaneet ihailla ruokintapaikoilla kaikenkirjavista sirkuttajista. Lajikkeita en enemmän ala arvailemaan, en ole ornitologi, vai mitä ne sen alan tyypit ovatkaan mutta punatulkkuja, talitinttejä ja olisiko vaikka jokin varpuslahko, kun isoissa ryhmissä liikkuvat. On ollut tilhejä, taviokuurnia ja pari tikkaa. Nyt sitten viikko sitten joka kesäinen ihanuus alkoi; pulupariskunta palasi talvilomaltaan kotiin, voi sitä sonnan määrää taas. Parina päivänä on lintujoukkoa rikastuttanut myös fasaaninaaras, joka ilmeisimmin yrittää lihottaa itseään talven jäljiltä sulhasille kelpaavampaan muotoon. 

Talvi alkaa kuitenkin olla jo niin hyvin takana päin ja kevät sen verran pitkällä, että nyt odottelemme kunniavieraiden saapumista. Jo monen monta kesää pihaamme rikastuttaneet ja hoitaneet piikikkäät asukkimme heräilevät kohta talviuniltaan ja sekös minua jännittää. Isäni rakensi toissa kesänä siiliystävillemme pari mökkiä pihan perille laitettaviksi talviasunnoiksi. Edellisenä talvena toisessa mökissä oli jo asukki mutta täksi talveksi taisimme saada asukin jo toiseenkin mökkiin. En ole uskaltanut vielä käydä kurkkimassa mökkeihin etten vain herättäisi kavereita liian aikaisin mutta ellei liikettä ala pian näkymään, menen kyllä vierailulle tarkistamaan, että kaikki on kunnossa. 

Hienot mäkit heillä kuitenkin on, omat sisäänkäynnit eteisineen ja kaikki.

Ja tässä kuvia ystävistämme: 

Tällaista hervotonta menoa meidän pihalla harrastettiin viime keväänä. 

Vain sekunti tuon edellisen otoksen jälkeen kaveri lähti kiitämään hurjaa vauhtia, luulen, että jotain pisti arkaan paikkaa. Pari kierrosta viilentelyä ja voihkinaa, sitten sama peli jatkui ja sitä muuten kesti melkoisen monta tuntia.

Parhaimmillaan näitä lupukoita on ollut pihallamme 9 kpl yhtä aikaa. Koiramme on muuten näiden otuksien kaveri. 

Toivotaan, että ystävämme olisivat selvinneet talvesta ja, että saataisiin uusia pikku siilejä :)

Muistoja viime kesältä - kesältä 2014

Viherpeukalon kämmentä kutittaa niin maan vietävästi. Ihan hirmuinen polte kaivamaan, myllertämään, tonkimaan ja rapsuttamaan...... Koska kevät oikein tulee!!! Etelässä immeiset kehuskelevat kuinka juoksevat taimitarhoilla jo tiet savella mutta meikäläinen tuijottelee ikkunasta kovin hitaasti väheneviä kinoksia. Pah, sanon minä.

Ikävää ja kämmenen kutinaa lievittääkseni kaivelen kuvia viime kesän kukkasista.

Ruusuja:

Liljoja:

Ja pari kesäkukkasta: